Päivitykset 2009

17/9/2009 Näin skarppina Rozale on nykyään koulussakin. Minuun on iskenyt niin paha syysväsymys ettei ole toista. Päivät pitkät minua nukuttaa ja en jaksaisi päivittää.. Mutta ne joiden meselistalla olen ovat saattaneet huomata linkin uuteen galleriaani. Pistän sen tännekin näkyville kunhan saan sinne enemmän materiaalia.
6/9/2009
  • Kaksi fanarttia
Pikkuruinen päivitys koska nuo on pitäny jo kauan laittaa mutten ole muistanut D: Ja totah. Voisin myös samalla ilmoitella. Ylioppilaskirjoituksissa ramppaan lähinnä korottamassa, niin niihin voisin lukea. Kokeita on jokaisella viikolla ja 23. päivä on viimeinen. Joten joten saatan saada aikaan sarjakuvaa mutten kovin nopeasti. Kuolemattomiakin pitäisi piirtää. Huhuhuh.
1/9/2009
  • Seuraavan luvun kansi
  • Kyselyn vaihdoin
Nukuttaa. Olen saanut kamalan flunssan ja se tekee minusta väsyneen. Lisäksi en saa nukkua rauhassa sillä eräs lähettää minulle kahdelta yöllä viestejä ja toivoo että osaan siihen aikaan auttaa murheissa.
29/8/2009
  • Ulkoasua viimeistelty
  • Henkilöesittelyt uusittu.
Seuraava tavoite on piirtää character sheetit. Ja... opiskella ruotsia.
28/8/2009
  • Uusi layout
Jaaa... nukuttaa.
26/8/2009
  • Sivu 342.
  • Fanarttia Huurteelta ja Detrahilta, kiitos Detrahin suunnalta taisi olla muitakin artteja mutten aina ole varma että mitä niistä sai laittaa tänne.
Jep, siinä oli päivitysputki. Tämähän oli itsenikin kannalta äärettömän hyvä juttu sillä sain nyt tähän hommaan rutiinin takaisin :D Oikeasti suosittelen muitakin kokeilemaan tätä! Olisin halunnut jatkaa pitempääkin mutta koulu alkoi joten ei onnistu piirtäminen aina. Katsotaan sitten jouluna tai sen jälkeen!
25/8/2009
  • Sivu 341. Koko sivun yllättävin asia lienee kuitenkin loppujenlopuksi se, että Morganasta on sittenkin jotain hyötyä.
Aaaaaa olen siivonnut tänään uunia kolmisen tuntia! Onneksi tulen koulukavereideni kanssa äärimmäisen hyvin toimeen vaikka olen tuntenut heidät vasta viikon :D Sai sitten jutella siinä mukavia työn lomassa ja jaettiin tuska. Nyt haisee kädet myrkylle ja selkä on jumissa.
Noh, olkaa huomenna vielä kuulolla, silloin tulee viimeinen päivitysputken sivu!
Huh, muistuttakaapa minua viikonloppuna että maanantaina pitää viedä koululle matto jonka pesen siellä |D
24/8/2009
  • Sivu 340.
Huomenna tulee sitten koko sarjakuvan tärkein sivu ja vastaus tärkeimpään mysteeriin: Nemo :D Joten luulenpa että haluatte tulla sen vilkaisemaan. Joskus iltapäivällä päivitän sen sivun. Ylihuomenna keskiviikkona sitten loppuu tämä luku ja niin myös päivitysputki. Hee ekstralyhyt luku.
Ja öääh en varmaan enää päivitä väsyneenä, ei ole oikein mitään muistikuvaa tuosta 22. päivän päivitystekstistä.
23/8/2009
  • Sivu 339.
Sain eilen varmistettua että milloin loppuu tämä joka-päivä-yksi-sivu -päivitykset. Joten... keskiviikkona 26. päivä on tuo. Siitä eteenpäin jatkan normaalia säännöllisen epäsäännöllistä päivitystahtiani :>
22/8/2009
  • Sivu 338.
Detrah halusi välttämättä sanella tämän päivitysteksin koska itse neulon ja pää on tyhjä: "Detrah on paras. Minä, Rozale, omistan hänelle tämän hienon ja upean sivun (eikä Detrah ole edes nähnyt sitä). Kultalimppu osaa aina kaiken.
Sympaattinen pikkuvika on jälleen kasvanut. Hän on jo 30cm pitkä. Detrahin mielestä Leonna on hyvin
hot.
Tämä on paras päivitysteksti ikinä, voisin tehdä näitä enemmänkin. Kiitos, rakkaat alamaiset. *vilkuti*"
21/8/2009
  • Sivu 337. Saamme tietää Leonnasta jotain uutta ja "kiinnostavaa"
Ilkeä ja pelottava Rozi neuloo kaulaliinaa ja päivittää. On tosin koulutehtävä ja nimesin tämän jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana Sympaattiseksi pikkuviaksi koska.. no, kukaan ei ole täydellinen :D Tosin opettaja on eri mieltä ja purki kaikki sen sympaattiset pikkuviat.
20/8/2009
  • Sivu 336. Tällainen sävytystyyli taitaa vakiintua sitten ehkä kuitenkin.
Näistä tulee iltapäiväpäivityksiä ny, aloitin nimittäin koulun. Olen siellä aivan hukassa, en ymmärrä missä on mikäkin ja lukujärjestys on vaikeastitulkittavissa, mutta enköhän pärjää... Se porukka siellä on älyttömän mukava |D
19/8/2009
  • Sivu 335.
  • Galleriakuvista löytyy nyt kommentit.
Sori te jotka aamuisin katsotte päivityksen, oli aikainen herätys joten en jäänyt odottelemaan puoltayötä. Muuten, saa nyt nähdä kuinka kauan pystyn jatkamaan tätä joka-päivä-uusi-sivu -systeemiä, sillä aloitan koulun. Vähenee aika piirtää. Alunperin tavoite oli että elokuun loppuun asti. En kyllä tiedä millaiset aikataulut siinä koulussa on sillä aloitan siellä uutena.
Aion pistää tänne lähitulevaisuudessa gallerian josta löytyy muitakin kuin Cerethiin liittyviä piirustuksiani. Menee aika kun kerään ne kasaan ja teen thumbnailit ja koodaan. Siihen asti käykää DeviantArt-tililläni.
18/8/2009
  • Sivu 334. Haha, toisen ja kolmannen ruudun voi melkeinpä omistaa kaverilleni, keskustelumme kulkevat aina tuollaista kaavaa :D Sokeasti ja impulssiivisesti ollaan mukana toistemme suunnitelmissa.
17/8/2009
  • Sivu 333
Meinasin ensin että päivittäisin iltapäivällä. Mutta kävikin ilmi että ihmiset ovat huomanneet minun aina päivittävän joskus 23:45 - 00:30 välillä ja käyvät tuolla välillä kurkkimassa olisiko uusi sivu tullut :D
Hups, parempi piirtää nopeasti lisää sarjakuvaa, alkaa varasto huveta. Apua, olen kyllä lupaillut minisarjiksia ja fanartteja ympäriinsä joten nekin pitäisi hoitaa alta pois.
Ai niin! Sain taannoin yksityisviestin jossa kysyttiin mitä piirustusohjelmia käytän :D Anteeksi, en ole muistanut vastata.
Cerethin piirtämiseen käytän Paintia, Paint Shop Pro 9 ja Photoshop CS2. Löytyy myös tuo perus-Microsoft Office Picture Manager, ArtRage 2 (tätäkin käytin joskus Cerethin piirtämisessä) ja OpenCanvas. Lisäksi minulla on Photoshop Elements ja Paint Shop Pro 8 mutta niitä ei juuri nyt ole asennettuna koneelle.
16/8/2009
  • Kolmannen luvun kansi.
15/8/2009
  • Sarjakuvaa sivu 332. Koe on ovela. Minä myös, vaivihkaa harmaat lähti pois taas. Ne tulee takaisin kun löydän kivan tavan tehdä harmaasävyt, en tiedä mikä järki oli pistää epäonnistuneita varjostuksia tänne...
Tähän loppui luku. Huomenna ei kannattane erityisen innokkaasti tulla lukemaan seuraavaa sivua sillä etukäteen voin jo sanoa että se on vain kansi. Ensi luvussa... ei tapahtune mitään merkittävää. Se on tuollainen leppoisampi luku kaiken tuon hosumisen ja tappelun keskelle jotta voi kaikki vähän hengähtää. Siinä näemme vain kahta henkilöä. Arvatkaa ketkä!
14/8/2009
  • Sarjakuvaa sivu 331. Minusta on aina yhtä hauskaa huomata että Morgana on isompi kuin Cereth :D Okei, se enimmäkseen johtuu tuosta kaulasta, mutta...
O-ou! Joka-päivä-yksi-sivu -suunnitelmani alkaa haparrella. Minulla on sivuja varastossa sunnuntaihin asti mutten usko että nyt vähään aikaan jaksan piirrellä yhtään mitään D: Ehkä pidän sunnuntain jälkeen pienen tauon ja täytän varastot, sitten jatkuu taas. Saa nähdä kerkeänkö piirtämään lisää.
13/8/2009
  • Sarjakuvaa sivu 330. Siinä on harmaata, mutta en tykkää tehdä sitä noin >: Eli olen yhä etsimässä jotain kompromissia... Hee. Tämä sivu on varmaan paras todiste Cerethin passiivisesta luonteesta, hänen ilmeensä ei värähdä minkään uutisen jälkeen :D
12/8/2009
  • Sarjakuvaa sivu 329.
"Hei ootko kotona?"
Minä: "Joo heräsin just."
"Heräsit!? Kello on kohta yks!"

:DD Haluan opiskelupaikan.
11/8/2009
  • Sarjakuvaa! Sivut 326-328. Tältä näyttäisi siis jos poistaisin harmaasävyt. Olisi ykköstavoitteena tosiaan saada tämä projekti valmiiksi. Sanokaa mitä olette mieltä
  • Fanarttia Detrahilta (2) ja Zannalta (1). Sori, Zanna, pistin kisatyösi tuonne :> Sano jos häiritsee. Pienien sähläysten jälkeen jouduin poistamaan nuo kesäkisat, anteeksi jos vein aikaa ihmisiltä. Sarjakuvassa tulevat tapahtumat kyllä korvaavat sen :D
Öh, olikohan muuta. Olen piirtänyt muutamia galleriakuvia mutta en välttämättä halua laittaa niitä tänne näytille :D Kaikista tajunnanräjäyttävimmät roikkuvat jostain syystä Detrahin huoneen seinällä enkä onnekseni pääse niihin enää käsiksi :D Huh. Toivottavasti rentouduitte lomalla ja teillä on tarpeeksi energiaa koulua varten o/
9/8/2009
  • Kysely vaihtui
Heeei, olen pahoillani! Olen nyt vähän aikaa innostunut enemmän Kuolemattomista, FeralWebistä, Ahne Rozale ja Pahuuden Valtiaasta ja Hämärän Rajamaista.
Selitän. Olen tehnyt kavereideni kanssa liikaa projekteja. FeralWeb on upouusi taidefoorumimme jonne kuka vain taiteesta vähänkin kiinnostunut voi liittyä. Ahne Rozale on keskeneräinen projektimme, se toteutetaan animaatiolla ja siihen keräämme kaikki kliseet mitä koirasarjiksista ja elokuvista löydämme. Köh, päähenkilöä ääninäyttelen minä ja se vieläpä nimettiin minun mukaani (Ahne on väännetty etunimestäni, Annesta).
Sitten... olen ollut väsynyt Cerethiin mutta eiköhän sitä intoa tule tässä. Olen jo koodaamassa uutta ulkoasua. Sarjakuvaa olen piirtänyt mutta sivut on vielä viimeistelemättä joten malttakaas.
1/8/2009
  • Uusi kysely
  • EDIT:// poistin cboxin
Jaaaaa se on heinäkuu! (Meinasin kirjoittaa huhtikuu, eh..) Mutta siis! Kyselyssä kysyn tätä paritusta taas, sillä haluan tietää. Vuosi sitten ihmiset eivät olleet tutustuneet kaikkiin hahmoihin (kuten Carmeniin) kunnolla joten tulokset ovat vähän sen mukaisia. Jätin Greliothin tällä kertaa pois.. Ja tällä kertaa lupaan piirtää voittajaparituksen! Viime vuoden voittajaa, Cereth x Morgana, yritin monesti piirtää mutta jo ajatus sai minut nauramaan joten siitä ei tullut mitään! :D Ihailen monien kanttia piirtää se paritus, vaniliinikin onnistui suunnittelemaan niille jopa jälkeläisen...!
Paritus-kyselyn laitan myös siksi koska en keksinyt muuta kysymystä.. Eh, kysymysehdotuksia otan vieraskirjassa vastaan enemmän kuin mielelläni, älyttömätkin ovat tervetulleita, ehkä saan niistäkin ideoita :D Mikäli elokuuksi en saa kehitettyä kysymystä, aion kysyä lempihahmoa taas. Aika tylsää, vai mitä :B
29/6/2009
  • Uusi fanart vaniliinilta, kiitos ♥
  • Uusi yhteistyöläinen!
Vaniliinin fanart on uskomattoman hieno! Haluan piirtää tuon vaavin joskus >D
Lisäksi meillä on Little Umbrella nyt yhteistyössä, käykääpä siellä.
23/6/2009
  • Goldenilta kaksi fanarttia
Minipäivitys, mutta unohdin lisätä nuo aiemmin joten en halunnut venyttää enää. Minulla oli sivu sarjakuvaa mutta väritysvaiheessa olin typerä ja suljin ohjelman muistamatta tallentaa työtä. Kuulostipa huonolta tekosyyltä..!
Ja hei vielä. Olen mesen orja, minut voi lisätä meseen jos jutella tahtoo! Ja edelleen plussana on se jos tiedän lisääjän ennestään edes jotenkin, esimerkiksi minulla ei tule mieleen yhtäkään vieraskirjaani kirjoittajaa jonka kanssa en haluaisi jutella enempi! Osoite on omf_b@hotmail.com
JA. Ei voi mainostaa liikaa: lukekaa Kuolemattomia jos teitä ei ahdista kiroilu ja raaka selviytymispeli. Erittäin raaka.
16/6/2009
  • DA-tilini vaihtui, vaihdoin linkin
  • Uusi linkki linkkeihin
  • Cerethin fanilistankin osoite vaihtui
= pikkupäivitys! Käykää Kuolemattomissa.
12/6/2009
  • Sivu 325. Ja näin olemme taas Koen ja Cerethin parissa.
Olen pahoillani että jatkan näitä yksittäisten sivujen ripottelua, mutta eikö se kuitenkin ole ihan hyvä vaihtoehto sillä en tiedä lainkaan milloin piirrän sarjakuvaa lisää? Tällä hetkellä olen todella epävarma sen aikatauluista.
Ja hei! Minulla on nyt luonnosblogi! Osoite on http://sketch-rozale.blogspot.com/. Sinne tulee siis kaikkia luonnoksia, keskenjääneitä töitä ja eri töiden tekovaiheet. Sen päivittelystä en aio täällä kauheasti mainostaa joten käykääpä kurkkimassa aina välillä, okei? :)
Uh. Mitähän vielä. Ei kai mitään.
10/6/2009
  • Sivu 324.
Ajattelin päivittää vain tuon yhden sivun koska en tiedä milloin saan tehtyä lisää ja sitten se pitkittyisi. Sitä paitsi tuohon kohtaan on hyvä jättää.
Ja hei. Jos jotakuta kiinnostaa jutella mesessä, niin minut saa lisätä! :--D Osoitteeni on omf_b@hotmail.com. Tietenkin on plussaa jos on joku jonka tiedän ja on minulle tuttu, esimerkiksi ne jotka ovat kirjoittaneet vieraskirjaan useampia kertoja jäävät mieleeni hyvin :D
9/5/2009
  • Kilpailuihin osallistujia
Ei muuta, sori :) Ottakaahan mallia Zannasta, joka jo osallistui piirustuskilpailuun! Olen ihan mielissäni 8D Niin ja sen sanon tässä samalla etten aio vastaavaisuudessa selittää päivityksissä erikseen jos lisään kilpailijoita. Lisään heitä sitä mukaan kun osallistujia tulee ja kunhan ehdin.
EDIT://
  • Uusi layout
Ja nyt haluan nukkumaan, okei kiitos hei hei X____>> Tämä muuten taitaa olla ensimmäinen layout pitkiin aikoihin jolloin en näyttänyt sitä vielä kenellekään kun se vielä oli kesken :D Yleensä mesessä pistän noista kuvakaappauksia ja kyselen mitä ovat mieltä.
5/6/2009
  • Muutin muuta-osiota
  • Lisäsin muuta-osioon listan muista sivustoistani.
  • Tein uuden vieraskirjan! Minulle suositeltiin tuota ja annoin sille mahdollisuuden. Käykäähän testaamassa niin tiedetään onko tuo parempi kuin shinybook!
Huh. Huomenna lähden käymään Hailuodossa päiväksi moikkaamaan punkkeja. Mutta tulkaa moikkaamaan uudessa vieraskirjassa. En ole oikein nähnyt tuota missään käytössä joten saa nähdä... :D
30/5/2009
  • Cerethiin kesän kunniaksi paljon kilpailuja! (ne jotka olivat kyselyssä mukana). Löytyy etusivulta linkki sinne.
  • Sarjakuvaa! Sivut 318-323.. Vihdoinkin! Mutta se on pelkkää puhetta, blablabla... Olkaa kilttejä älkääkä pudotko kärryiltä.
  • Chattibox etusivulle. Ja hei! Jos tästälähin aina etusivulle tultaessa ilmestyy joku pop-up tai muu mainos, tulkaa välittömästi sanomaan siitä vieraskirjaani!
  • Klaanit-osiota muokkasin, kirjoitin tietoja vähän selvemmäksi ja lisäsin uutta. Laitoin myös fakadeoiden kohdalle esimerkkikuvan tyypillisestä fakadeasta, kyseessä on se kuva Morganan isästä. Sain sille kuvalle sittenkin jotain käyttöä!
  • Viime viikolla jouduin muuttamaan tekstien kokoja koko sivustolla, sillä typerä Internet Explorer heitti koodit muutoin päin prinkkalaa.. Hmph. Pitäisiköhän kohta laittaa niin että koko sivusto ei näy IE:n käyttäjille >:--D Osaisin tehdä sen.
  • Kysely vaihtui muutama päivä etuajassa, koska.. no, mitä minä enää kilpailuista kyselen kun ne jo tuli.
Hyvää kesälomaa kaikille, itselläni se tosin alkoi jo maaliskuussa... Kesäkuun alkuni kuluu pääsykokeiden muodossa, joita varten täytyy opetella matikkaa.. Mutta eiköhän se siitä sitten sutjakoidu.
Pitäkää rentouttava kesä! Mikäli kesälukemista haette, suosittelen Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi -kirjaa, mutta mikäli olette homofobisia niin en suosittele... :D
15/5/2009
  • Laykuva galleriaan (Koe). Ei ole aivan samanlainen kuin laykuva on.
  • Samalla poistin galleriasta sen "wanhat ja sutut" -osuuden.
  • Myös tein koodausuudistusta galleriaan.
Aivan. Piti päivittää taas kun unohdin viimekertaisesta päivityksestä tuon galleriauudistuksen. Mutta olen nyt innostunut piirtämään erityisesti Koen veljiä, ja sitä kautta muidenkin hahmojen perheenjäseniä. Niinpä teille esittelen: Morganan isä! Tuota kuvaa en tänne galleriaan laita, sillä herra ei tule näkymään sarjakuvassa. Morgana kun ei ole järin isäänsä tavannut, mikä toisaalta on aika hyvä juttu sillä tuollaisen herran kasvatuksella Morganasta olisi tullut vielä pahempi tapaus :--D
14/5/2009
  • Pientä kasvojenkohotusta siellä täällä. Eli kirjoitus- ja koodivirheitä korjailin siellä täällä.
  • Fanart Detrahilta \o/
  • Uusi linkitysbuttoni
Nyt on valmis! 14. toukokuuta kello 00:10 sain Cerethin käsikirjoituksen hiottua loppuun. Oli oikein outoa, kun sain sen loppuun ja sitten muistin että sarjakuva on vasta puolessa välissä menossa. Ja uskokaa pois, sarjakuva tulee vain paranemaan entisestään. Jotkut ovat sanoneet, että Cerethin juonessa on epäloogisuutta ja omituisuuksia, mutta uskokaa pois, kaikki epäkohdat tulevat nivoutumaan ja selittymään. Ensimmäiset salaisuudet paljastetaan heti kun tämä Carmen ja Morganan keskustelu on saanut päätöksensä.
Niin tosiaan, minulla on nyt kaksi vaihtoehtoa. Joko:
1) piirrän sarjakuvaa käsin, mutten pääse skannaamaan sitä. Piirrän sitä kuitenkin niin pitkälle kuin vain kerkeän, ja laitan sivut näkyville heti kun saan ne skannattua. Tosin skannerin hankkimiseen voi mennä jopa vuosi
2) piirrän sivut koneella, joka tarkoittaa sitä että jälki voi olla paljon epäselvempää.
12/5/2009
  • Fanarteja kaksi kappaletta! Kiitos \o/
  • Klaanitesti palannut uudistetuin testituloksin
  • Hahmotesti palasi uudistetuin testituloksin
  • Ylläpitäjä-osio uudistettu
  • Uusi layout
Sarjakuvan kanssa minulla on ongelma, sillä kuten viime päivityksessä sanoin, skannerini on rikki, ja nyt minun täytyy opetella taas tekemään sarjista koneella. Argh, sarjakuvaa tuli viimeksi 28. HELMIKUUTA! Olen hirveän pahoillani ó___O
Mutta anyway, tänään Euroviisujen semifinaali! En malta odottaa, olen suuri Euroviisu-fani 8)
1/5/2009
  • Kysely vaihdettu
Kysely vaihtui kuten joka kuukausi. Mutta on myös ilmoitusasiaa: skannerini hajosi! XD Ja se on el finito, sitä ei voi korjata lainkaan. Onneksi oli ilmainen. Mutta pitää miettiä miten tästä edetään.
25/4/2009
  • Kaunis fanart SV:ltä :)
  • Koodeja hiukan muuttelin, kun löytyi palasia vanhasta layoutista...
  • Fanart-osiossa aloin laskea, kenestä hahmosta on piirretty eniten arttia. Lopputulos ei ole yllätys :'D
Hei taas! Sarjakuva on yhä tauolla, sillä olen yhä vihainen koodienpöllijöille :(
Mutta lupasin päivittää sivustoa muutoin, esimerkiksi gallerioiden puolelta.
Mutta Vuotiksessa joku oli mainostanut Cerethiä niinkin nätisti ja ihanasti, että se inspiroi minua tekemään Cerethin käsikirjoituksen uusiksi, nykyään käsikirjoitus koostuu todella haparoista ranskalaisista viivoista joissa on aukkoja. Harmi etten tiedä tarkalleen, kuka se mainostaja oli, mutta kiitän häntä silti! Kiitän 8D
Teenpä siis niin, että jatkan sarjakuvaa kun olen saanut käsikirjoituksen valmiiksi. Siinäpä teille kostoksi, mitäs pöllitte mun koodit >:D
17/4/2009 Kuten kaikki sivustoni, Cereth menee nyt hermolomalle. Näihin muihin sivustoihin lukeutuu Shark Warning ja Not Listening. Syynä on... no, hermojen pettäminen :D Olen melko kyllästynyt siihen että ihmiset pöllivät täältä paljon koodipätkiä eivätkä vaivaudu edes muokkaamaan muotoiluja omannäköiseksi vaan näen heti mitkä minä olen ulkomuistista itse koodannut. Aktiivisena pysyn Kuolemattomissa (tai no siellä aktiivisuuteni on hankala näkyä mutta yritän vaikuttaa taustalla niin paljon kuin minun annetaan :'D olen toinen ylläpitäjä vain nimellisesti), Diarylandissa ja DeviantArtissa. Tulkaa moikkaamaan sinne, niin tiedän etteivät ihmiset minua hylkää >: Hankala on jatkaa sivuston päivitystä jos on tunne että kaikki ovat kadonneet.
Henkilökohtainen elämäni menee ihan hyvin, ei tässä mitään psykiatreja tarvita, kumminkin luulitte että oon masentunut.

Tulkaa moikkaamaan minua uudessa blogissani! Voin sinne välillä selittää missä tilassa on Cerethin ja muiden sivujen jatkuminen. Vieraskirjaankin vastailen kun on sopiva aika.
11/4/2009
  • Uusi kysely
  • Awardipalkintoja
Kirjoittakaa vieraskirjaan D: Vastaan siihen kyllä tässä joskus.
7/3/2009
  • Kaksi fanarttia. Kiitos, Huurre ja Mariko :) Mariko saa kohta Detrahin kiinni arttimäärässä, huu :3
AU-pelini sai nähtävästi ihan hyvää kiitosta \o/ Voisin yrittää keksiä jotain samankaltaista tekemistä tänne lisää. (Hassu juttu, että kaikki tekemiset täällä edellyttävät sarjakuvani lukemista ;D)
Olen kuitenkin pistämässä kirjoitukset piirtämisen edelle (vaikken niin haluaisikaan...), joten kerron teille pienen aikatauluni.
18.3 minulla loppuu kirjoitukset, ja minun ei tarvitse lukea koulukirjoja enää lainkaan. Siihen asti luen kuin hullu ja ostan kertauskirjojen kertauskirjoja.
9.4 minulla täytyy olla tehtynä ennakkotehtävät erääseen kouluun.
30.4 minulla täytyy olla tehtynä ennakkotehtävät toiseen kouluun.
Nuo ensimmäiset ennakkotehtävät alkavat pikkuhiljaa jo valmistua, puuttuu vielä yksi. Toisen koulun ennakkotehtäviä en ole vielä aloittanutkaan...
7/3/2009
  • Kaksi fanarttia. Kiitos, Huurre ja Mariko :) Mariko saa kohta Detrahin kiinni arttimäärässä, huu :3
AU-pelini sai nähtävästi ihan hyvää kiitosta \o/ Voisin yrittää keksiä jotain samankaltaista tekemistä tänne lisää. (Hassu juttu, että kaikki tekemiset täällä edellyttävät sarjakuvani lukemista ;D)
Olen kuitenkin pistämässä kirjoitukset piirtämisen edelle (vaikken niin haluaisikaan...), joten kerron teille pienen aikatauluni.
18.3 minulla loppuu kirjoitukset, ja minun ei tarvitse lukea koulukirjoja enää lainkaan. Siihen asti luen kuin hullu ja ostan kertauskirjojen kertauskirjoja.
9.4 minulla täytyy olla tehtynä ennakkotehtävät erääseen kouluun.
30.4 minulla täytyy olla tehtynä ennakkotehtävät toiseen kouluun.
Nuo ensimmäiset ennakkotehtävät alkavat pikkuhiljaa jo valmistua, puuttuu vielä yksi. Toisen koulun ennakkotehtäviä en ole vielä aloittanutkaan...
5/3/2009
  • AU-peli! Löytyy muuta-osion kautta. Käykää kokeilemassa, minulla meni kauan sen tekemiseen! Tulettehan sitten kertomaan, miten pärjäsitte ;) Goldenille hirveän isot kiitokset suuresta avusta tuon tekemisen kanssa!!
Anteeksi, tällä(kään) kertaa ei mitään suurta ja eeppistä päivitystä, halusin saada tuon pelin mahdollisimman nopeasti teidän pelattavaksenne..
Huomenna minulla on synttärit! 8D
28/2/2009
  • Uusi linkki.
  • Sarjakuvaa sivut 314-316.
Sarjakuvaa pitkästä aikaa! Mutta siinä on tekstiä ja puhetta ja pelkkää Morganaa ja Carmenia. Tämä taitaa kyllä olla ensimmäisiä kertoja ikinä, kun Morgana itse asiassa jää miettimään jotain asiaa kunnolla. Yleensä tyttö toimii ja miettii vasta sitten. Ja yrittäkää suhtautua Carmeniin optimisesti, tiedän että hän on ärsyttävä mutta häntä saatte tässä luvussa nähdä paljon :''D Mutta! Seuraava luku on melko lyhyt ja sitten alkaakin jo neljäs kirja, jossa tulee heti ensimmäisessä luvussa vastaukset kaikkiin kysymyksiin.
Mutta minä tartun jälleen terveystiedon kirjaan ja alan lukemaan yo-kokeisiin, synttäreitä (6.3) odotellessa ;D
  • Niin, ja vielä sivu 317. Dialogisesti varmaan lempisivuni :D
27/2/2009
  • Uusi ulkoasu
  • Uusi yhteistyöläinen
  • Rappiolan linkki etusivulle Piinapenkki-jutun vuoksi
  • Galleriaan yksi kuva (layoutin kuva)
  • Sivuston koodaus täysin uusiksi (eli voi olla rikkinäisiä linkkejä, näissä tapauksissa ilmoitattehan!?)
  • Kuolemattomat-sisarsivusto ja Dementia-yhteistyöläinen muutti, joten vaihdoin niiden osoitteet oikeiksi (käykääs kattoon!)
  • Kysely vaihdettu
  • Kuplakisaan osallistuja (tosin olen miettinyt tuon kisan keskeyttämistä. Tuo on venynyt niin paljon etten tiedä onko minulla enää kisatöitä tallessa o___o)
  • Testit poistettu, tulevat joskus takaisin uudistettuina.
Sarjakuvasivuja en jaksanut koodata kummemmin, mutta pakko oli päivittää tai muuten venyy. Rupean sitten hitaasti mutta varmasti koodaamaan kaikki 300+ sarjakuvasivua yksitellen... Mutta ulkoisesti ei pitäisi vaikuttaa mitenkään erilaiselta, joten tämä ei vaikuta teihin sen kummemmin.
Pee äs. Rozale täyttää viikon päästä eli 6. maaliskuuta 19 vee 8DD
8/2/2009 Ei oikea päivitys :D Halusin vain mainostaa että nyt minulla on uusi yhteistyöläinen, Tuliaana. Menkää sinne. Mutta siis. Nyt on päivitykset vähän hakusessa, nimittäin minulla on kirjoitukset, ja kun en lue kirjoituksiin, katson South Parkeja ja pelleilen muuten vain :'D Seuraava päivitys tulee olemaan iso, aion nimittäin tehdä seuraavat asiat: piirtää paljon sarjakuvaa, koodata Cerethin täysin uusiksi (ei koske tekstejä, vain koodia, mikä ei siis vaikuta varmaan kovin paljoa) ja uusi layout. Lisäksi laitan Tuliaanan linkit yhteistyöhön paikalleen (nyt en voi, sillä olen koodannut tämän niin hankalaksi että siihen menee liikaa vaivaa ja aikaa). Eläkää iloisina!
10/01/2009
    Etusivulla on kysy hahmolta -tempaus
Tosiaan, menkääpä kysymään jokin kysymys joltain Cerethin hahmokaarilaiselta, voi kysymys olla osoitettu useammallekin tai kaikille.
Ai niin, ja käykäähän katsomassa Shark Warning -sivustoni, siellä on isoja muutoksia!
2/1/2009
  • Uusi kysely. Jouduin vaihtamaan palvelua, mutta palaamme vanhaan palveluun heti kun tekninen ongelma korjaantuu... itsestään.
  • Uusi linkki.
  • Pieniä muutoksia ylläpitäjä-osiossa, mm. kuva.
  • Sarjakuvaa sivu 313, jossa.. ei tapahdu mitään.
  • Fanart-osiota korjailtu niin, että nyt jokaisessa kuvassa näkyy kuvateksti (aiemmin ne näkyi vain IE:llä)
Vuoden ensimmäinen päivitys, jee. Cereth on ollut kohta pystyssä neljä vuotta, eikä kukaan ole vieläkään valittanut menun "kuveja"-tekstistä XD Joka on aina ollut tahallinen kirjoitusvirhe, btw.

Ihmiset hei, kertokaapa minulle sarjakuvasivustojen osoitteita, olkoot sitten omat tai kaverin tai tuntemattoman. Haluan nimittäin löytää uusia sarjiksia joita seurata.

Päivitykset vuodelta 2008 ->