Päivitykset 2008

<-- päivitykset tänä vuonna
26/12/2008
  • Sarjakuvaa sivut 309-312.
Olisi pitänyt odottaa enemmän matskua päivitykseen, mutta olin luvannut sarjakuvaa jouluaatoksi, enkä kehdannut siis venyttää. Anteeksi, kun ette saaneet päivitystä aattona, olin kiireisempi kuin luulin. Nyt saatte sarjakuvaa, mutta vain murto-osan luvatusta määrästä.. Lialla oli muuten synttärit eilen.
Olen tekemässä uutta blogia, jos ketään kiinnostaa :D Saan tämän päivän aikana valmiiksi, voi tulla huomenna kysymään osoitetta, jos vain haluaa lukea elämästäni.
22/12/2008

Klikkaa kuvaa suuremmaksi!
  • Joulukortti teille :)
Voi ei, minipäivitysten paluu :D Yritän tehdä teille jouluaatoksi ison sarjakuvapäivityksen, jossa ei enää ole mitään turhaa small talkia, vaan asiat oikeasti etenevät. Luvassa paljon Fakadeoita, myös Chouhun liittyvää asiaa. Saadaan myös kunnolla selville, mitä Carmen tekee Vuorilla.
Ja mikäli täällä on ihmisiä, jotka sattuvat pitämään Liasta: 25.12 Lia täyttää 3 vuotta!
21/12/2008
  • Sarjakuvaa sivut 306-308
  • EDIT:// 1. kirjan sivu 47 on uusittu
Tappelin tunteja skanneriani vastaan, ja nyt sitten sain sen asennettua. Saa nähdä toimiiko pitkänkin aikaa, saattaa olla ettei kohta enää toimi taas.. Mutta joo. 2. luvun kannesta tuli rumaruma, sillä olen vaihtanut tietokonetta, enkä siis saanut takaisin vanhoja fonttejani (sillä en muista niiden nimiä) ja lisäksi tällä on värittäminenkin tosi paljon hankalampaa.
20/12/2008
  • Piinapenkki. Pääsee myös polkua pitkin info -> ylläpitäjä -> piinapenkki
Minulla on sarjakuvaa piirrettynä muutama sivu, mutta olisihan se pitänyt arvata, että minulla on skanneri rikki! :D Tai no ei rikki, mutta se ei tue Vistaa enkä saa ladattua siihen tarvittavia ajureita.
18/12/2008
  • Gallerian suursiivous
Ei vieläkään sarjakuvaa. Koulu on pitänyt kiireellisenä, ja heti kun olen saanut ostettua kaikki joululahjat, minulla on rajattomasti luppoaikaa. Lupaan saada sitä aikaan paljon joululoman aikana! Erityisesti saatan ruveta panostamaan vanhojen sivujen uudistamiseen. Jos välttämättä haluatte värilliseksi sivut, nyt on loistava mahdollisuus tulla sanomaan vieraskirjaan. Jos teitä on paljon, saatan jopa ruveta harkitsemaan värillistä sarjakuvaa. Sen vastapainoksi harmaasävyjen kannattajat voivat tulla sanomaan, jos eivät missään nimessä halua värejä luonnosmaisene jälkeeni :D
3/11/2008 Ei ole päivitystä, ilmoitan vain että kyselyä ei joulukuussa vaihdetakaan, tuo pysyy nyt vähän aikaa.
31/10/2008
  • Sarjakuvaa sivut 303-305.
  • Kysely vaihdettu päivän etuajassa
  • Uusi linkki
Koelle meinasin laittaa yhteen sivuun sitaatin Futuramasta, mutten sitten kehdannutkaan tuijoteltuani tekijänoikeuslakia. Sitä paitsi se sitaatti ei olisi muutenkaan sopinut lainkaan Koelle. Meinasi kyllä loppua huumori piirtopöydän kanssa, nimittäin se piirsi vaikkei kynä koskettanut alustaa. Ei siis pystynyt välillä tekemään mitään :D
26/10/2008
  • Awardpalkinto
Päivitän pikkupäivityksen, jotta voin hehkuttaa Cerethin synttäreistä. 23. päivä Cereth-hahmo täytti kolme vuotta, ja sekä sivusto että sarjakuva täyttää tuon kolme vuotta 28. päivä. On kuitenkin valitettavaa, että koska huomasin nämä synttärit liian myöhään (tai no, huomasin aikaisemmin, mutta ajattelin niiden synttäreiden tulevan joskus, ei ihan vielä), niin minulla ei ole suurta päivityspommia. Minulla on sarjakuvan lineartteja tehtynä viitisen tai yli, mutta on aika epätodennäköistä että saan ne valmiiksi ennen synttäripäivää. Tai no, mistä sitä tietää. Minä kuitenkin lupaan, että jouluna saatte jotain kivaa. Ehkä joulukalenterin plus aattona suuri joululahja. Katsotaan, mitä keksin.
Minun puolestani kuitenkin hyvää syntymäpäivää kaikkien aikojen rakkaimalle projektilleni ja jokaisen lempi-Fakadealle, Cerethille!

Niin, ja ilmoitan samalla sen, että en pääse laittamaan kuvia nettiin muutoin kun hyvin vaikean mutkan kautta, sillä Avastini on päivittynyt väärin ja tykkää sulkea selaimen itse jatkuvasti. Se näkee näkymättömiä mörköjä joka nettisivulla. Ja viruksentorjuntaohjelmat ovat tietokoneissa ainoa asia, mihin en ikinä uskalla koskea, joten pitää vain odottaa että joku tarpeeksi nero tulee ja korjaa Avastini >:
21/10/2008
  • Piirustuskilpailutyöt fanartteihin, paitsi Kääpiön, sillä hän pyysi minua olemaan laittamatta työtään fanartteihin. Jos on muitakin osallistujia jotka eivät halua niitä sinne, tulkaa sanomaan.
  • Cereth sivu 302.
Sain tehtyä palkintokuvan X-Rumpalille, ja nyt aloitan Ruijan palkintoa.
12/10/2008
  • Lisäsin vain awardvoittoja todistaakseni hengissäoloni.
Anteeksi hiljaiselo päivitysten suhteen nyt ja tulevassa, olen vain hiukan ärsyyntynyt tällä hetkellä, kun henkilö X on päättänyt tehdä kaiken mitä minäkin. Mitä palveluja ikinä hyödynnänkään, mitä tekstejä ikinä kirjoitankaan, löydän melkein saman hänen seuraavasta päivityksestään. Turhia sotia välttääkseni en nyt nimiä latele, mutta joo. Alkaa motiivi hiipua kun vaivalla tekemäni juttu löytyy suoraan toisilta. Omaperäisyys, ihmiset! Onko tuttu sana?

Tamperelaiset! Äänestäkää kunnallisvaaleissa 08 Maria Tirkkosta ;)
1/10/2008
  • Detrahilta fanartti
  • Kysely vaihdettu
22/9/2008 Cereth - ja itse asiassa koko tulilintu.org - oli kiinni kauan aikaa, mutta nyt olemme taas pystyssä. Piirustuskilpailun äänestysaika päättyi, ja ääniä kertyi yhteensä tasan 50. Ja ylikin, mutta ne loput tulivat äänestysajan päätyttyä, mutten päässyt ottamaan äänestystä pois, sillä FTP ei päästänyt päivittämään sivuja.
  • Piirustuskilpailu ratkaistu
  • Foorumi poistettiin
  • Sarjakuvaa sivu 301.
1/9/2008
  • Galleriaan kuva yhteiskuviin (1) ja spoileriin (1)
  • Kuplakisassa on kaksi osallistujaa, joten deadlinea muutettiin
  • Okei, nyt on päättynyt piirustuskilpailun osallistumisaika, mutta voittajia ei ole vielä päätetty. Nyt teillä on kaksi viikkoa aikaa äänestää oma suosikkinne!
  • Linkitysbuttoneita
  • Linkki
  • Sarjakuvaa sivu 292-300. Jaiks, en ole kovin ylpeä tapahtumien rytmistä :D Huomio muuten sivulle 296! Jos ihmettelette, milloin Ylin Mestari on noin sanonut, katsokaa sivu 152.
  • Kaunis fanart SV:ltä
  • Cerethin tilastot elävät. Niitä muutettu sivuinfo-osiossa
Ja pääsimme sivuun 300! Aika nopeasti, kun miettii, että 200. sivu ilmestyi tämän vuoden huhtikuussa.
24/8/2008 Muistakaa että piirustuskilpailuun osallistumisaikaa on enää viikko!
  • Sivu 291.
23/8/2008 Sori, ei vieläkään sarjakuvaa. Mutta minulla on jotain parempaa:
  • Uusi yhteistyöläinen!
  • Sain kyselyn vaihdettua! Taidan muuttaa systeemin niin, että kysely vaihdetaan ensimmäisenä päivänä. Seuraava kysely tulee olemaan siis viikon kauemmin kuin muuta.
20/8/2008 Lupasin sarjakuvaa mutta teknisten syiden takia.. ei tuu! 8D
  • Detrahilta, Marikolta ja mocomalta fanarttia
  • Kysely... ei vaihdettu, sillä sen käyttö on sidottu IP-osoitteeni ja näköjään tuo ei löydä sitä >:
  • Cerethin ensimmäiset awardpalkinnot
  • Ylläpitäjä-osio tuli takaisin
Hankin uuden blogin, mutta käytän yhä Livejournalia, missä tosin on Friends Only. Blogger olkoot aktiivisempi.
3/8/2008 Jouduin ottamaan etusivulta sen kyselyn pois, koska sähköpostini alkoi tulvimaan vastauksia :D Niitä tuli niin paljon että piti tarkastaa kaikkien IP:t, ja sain todeta että vain yksi ihminen oli päättänyt vastata moneen kertaan. En tiennytkään että täällä kävi niin paljon kävijöitä! Jakauma kuitenkin meni niin, että vastaan tuli eniten, mutta puolesta vain yhden vähemmän. Eos sitten yhden vähemmän kuin puolesta. Varmaan olisi pitänyt jättää kunnes tulee selvä jakauma, mutta sähköpostini tosiaan näytti aika pahoinvoivalta :D Joten, käykää kommentoimassa vieraskirjaan sitä asiaa! Mitä ajattelet siitä, että Cereth-sarjakuva siirrettäisiin yhdelle isolle galleria/sarjakuva-sivustolleni, eikä olisi sivuston pääpointti?
2/8/2008 Sivut 289 ja 290. 10 sivua niin sarjakuvaa on jo 300 sivua! Ja hei, käykää Kuolemattomissa! Ja mainostan vielä Not Listening -sivustoa niille, jotka haluaa puolueettoman arvostelun omasta nettisarjakuvastaan!
27/7/2008 Kuplakisa, kun sitä kerran toivottiin takaisin.
25/7/2008 Ei sarjakuvaa, mutta osallistujia tuli kilpailuun. Ja linkitin impron, jossa olen toisena ylläpitäjänä, käykääpä katsomassa Kuolemattomia! Se impro on kyllä loistavin ikinä :3
20/7/2008 Kysely vaihtunut, kuten aina 20. päivä. Pistin kilpailu-sivulle listan kaikista niistä, jotka ovat puhuneet osallistumisesta :D
16/7/2008 Nonni, muistipeli #2. Löytyy sivun 288 lopusta.
15/7/2008 Ajattelin ensin vähän laajentaa päivitysmateriaalia, mutta koska minusta tuli tänään täti yhden aikoihin, niin pakko sitä oli päivittää :3 Suunnitelmissa oli mennä Rovaniemelle viikonloppuna, mutta en tiedä kehtaanko lähteä siskonpojan luota minnekään :D Sivut 287 ja 288, ja uusi tehtävä on näin alkanut.
13/7/2008 Ja taas päivitys, huh huh. Näin unta että Hugh Laurie leikki Jeesusta joka oli Rooman keisari joka laittoi meidän luokan tanssimaan hänelle, ja ne jotka ei osannut tanssia niin poltettiin roviolla. ......Juuuust. Mutta joo, vihdoinkin sain uusittua henkilötestin, käykäähän tekemässä se. Itse olen yhä Koe tuon mukaan, joten ei ne tulokset varmaan kauaksi muutu. Lisäksi tein uusia linkitysbuttoneita vanhojen rumien tilalle. Sitten sarjakuvaa, ja laatu on jälleen mitä on, koska vasta tutustun tuohon skanneriin, enkä tajunnut ettei se pidä tummasta. Sivu 286, siis. Käykäähän muuten lukeamssa tämä topic Cerethin foorumilla.
11/7/2008 Päivitän näköjään joka päivä |D Ei mutta kun sain oman skannerin, niin piti kokeilla uutta vesiväripaperia ja kaikkea ja tein teille sivun 285, jonka laatu on.. no, on mitä on :D Netsarlin awardista ei saatu palkintoa, Cereth tuli toiseksi, hävittiin Sashatiaisen sarjakuville kolmella äänellä ja paras ylläpitäjä osiossa tulin kolmanneksi 8D Hee, kiitos kuitenkin äänistä, niitä näytti tulevan niin kivasti \o/
10/7/2008 Nyt tulee kiva päivitys. Detrahilta fanartti, Koesta kuva galleriaan ja sivut 275-280, ja täten 2. kirja sai päätöksensä :3 Sen lisäksi aloitin heti kolmatta kirjaa, jolloin tuli siitä kansi ja sivut 281-284. Taas joku tappaa jonkun 8D
9/7/2008 Nonniin, ottakaa Ruijasta mallia, ja lähettäkää tännepäin niitä kilpailutöitä :3
7/7/2008 Detrahilta jälleen ihana fanartti ♥. 16. päivä Morgana kolme vuotta! Piirtäkää hänelle synttärikortteja >D ..Ja puhukaa minulle enemmän mesessä, minulla on tylsää nykyään D: Niin, ja löysin kuvatiedostoistani keskeneräisen(?) kuvan, jonka tiedostonimi on sonido x morgana XDD En uskaltanut avata sitä, ja onneksi siitä ei ole edes esikatselukuvaa XDD
6/7/2008 Agnethan värit hahmojen värit -osiossa ja Agnethan character sheet löytyy henkilöt-osiosta. Paina vain sitä sen profiilikuvaa. Olen muuten alkamassa tekemään pientä ekstratarinaa (joka sijottuisi sarjakuvan näihin aikoihin, kun N'Ichira on alkanut kunnolla yrittää noiden lahtaamista). Tykkään sen juonesta, ja pistäisin sen tähän varsinaiseen sarjakuvaankin mutta sitten tarina venyisi ja polkisi paikallaan. Siihen tarinaan liittyen on tämä kuva! :D Herääkö mielenkiinto?
Myöh. Voi ei, pystytin sitten tilaustyöt-kojun :DD
4/7/2008 Iki-ihanalta Detrahilta fanart, kiitos :3 Lisäksi Cerethin fanilistaus sai uuden osoitteen lisäksi uuden ylläpitäjän, Geezin. Käykäähän vilikasemasa!
2/7/2008 Sarjakuvaa sivut 271-274. Enkä myönnä pelaavani Final Fantasy X-2:sta samalla kun päivitän :''D Hei osallistukaa siihen piirustuskilpailuun, kun kerran olette niin ahkerasti lupaillutkin :)
29/06/2008 *naur* Minä ihan tosi yritin piirtää sitä Cereth x Morganaa, mutta joka kerta kun edes ajattelin sitä paritusta, rupesin nauramaan niin paljon ettei siitä tullut mitään XD
Mutta joo, päivitys: fanarttia Huurteelta, kiitos ♥; tein suurimman osan fanarttien thumbnailit uusiksi, nyt ne on väreissä \o/; Ja nyt fanartin tekeminen on myös kannattavaa: linkitin jokaisen fanartin tekijän fanartin yhteydessä. Liityin myös top100-listalle, äänestäkää \o/ Sarjakuvaa tulee ihan pian, sitä on valmiina hiukan.
23/06/2008 Tein sitten sen foorumin kun se kerran sai niin hyvin kannatusta kaikesta suunnasta. Löytyy menusta. Lisäksi kirjoitin kommenttia 1. kirjasta. Klaanien tietoja päivitin vähän aikaa sitten, mutten jaksanut tulla ilmoittamaan siitä :''D Äänestäkää meitä edelleen Netsarlin awardissa ja tulkaa kertomaan minulle vieraskirjassa jonkun oikeasti hyvän nettisarjakuvan osoite, tuntuu kuin olisi lukenut jo kaikki :/
21/06/2008 Sivut 263-270. Olisiko täällä foorumin käyttäjiä jos sellaisen Cerethille pykäisin? Leonna muuten täyttää ylihuomenna vuoden. Ja hei, en tiedä pystynkö pitämään sitä lupausta, että piirrän sen voittajaparituksen. Cereth x Morgana nimittäin voitti sen koko jutun XD Äänestäkää meitä:

18/06/2008 Kysely otti ja vaihtui hiukan etuajassa. Ja: tutoriaali! Mutta joo, meiltä kuoli alle viikon ikäinen koiranpentu :/
17/06/2008 Layout-infot uusittu (sivuinfossa), fanarttia ♥, linkitysbutton, Sonidon värit väri-osuuteen, Cerethistä kuva galleriaan, UKK päivitetty. Magma täyttää huomenna eli 18. päivä 2 vuotta ja Leonna vuoden 23. päivä. Liittykää fanilistaan. Osallistukaa piirustuskilpailuun. Äänestäkää meitä:

15/06/2008 Tai ainakin leikitään että on 15. päivä, kello on 23:32 14. päivän puolella..
Uusi layout. Piirustuskilpailu. Galleriaan kuvia Koehen ja kaksi yhteiskuviin. Enjoy. Ai joo: 10 000 kävijäraja meni rikki.
14/06/2008 Minulla on ongelma. Mutta joo, päivitystä nyt ei muuten kuin muokkasin vähän ylläpitäjä-osiota. UKK päivittyi kysymyksellä (koskien Koen ja Choun nimeä.) Seuraava ulkoasu on valmis, en vaan tiedä kehtaanko laittaa sitä :'D Magma täyttää 2 vuotta 18. päivä ja Leonna vuoden 23. päivä.

11/06/2008 Nonnin. Olen töissä arkisin 7-15, ja työpäiväni ovat erittäin raskaita fyysisesti (henkisesti kepeitä, kiitos mahtavan ilmapiirin pomon ja työntekijöiden keskuudessa \o/), joten olen kuolemanväsynyt kun olen kotona joskus puolen neljän aikoihin. Sen takia minun ei tee yhtään mieli tehdä mitään muuta kuin katsoa jotain Futuramaa ja nukkua :-D Tämä siis tarkoittaa, että sarjakuvaa tulee todella hankalasti 8.7 asti, jolloin työt loppuu. Kuitenkin saatte nyt sivun 263, koska halusin kokeilla toista tapaa tehdä noita sarjiksia. Ei se toinen tapa ole jäljeltään erilainen, mutta ehkä vähän helpompi (vaikkakin hitaampi..). Oliko muuta. Niin, työkuvaani on siis kuulunut näinä kolmena päivänä kivien haravointi, ja saattaa olla sellaista hommaa jo vähän aikaan, joten minulla on ranne (piirtokäsi ;D) todella kipeänä (pitää pitää jäätä ettei tule tulehdus..), lantio, alaselkä ja niska aivan jumissa. Hurraa. Ei tee mieli piirtää mitään, meen nyt nukkumaan tai jotain |D Kattomaan Futuramaa, jos siellä vielä on jotain mitä ei ole katottu puhki. Ja joo, täällä Oulussa on kylmä. Siinä sitten haravoi kiviä kun tuulee jäätävästi ja pitää olla kolme paitaa päällekkäin ja silti palelee.
08/06/2008 Galleriaan kuvia, yksi Morganaan ja kaksi yhteiskuviin. Ja sivu 80 on piirretty uusiksi. Olin varmaan luvannut joskus, että piirrän sen parituksen joka voittaa nykyisen kyselyn. Tämän hetkinen tilanne pelottaa paljon :'D (....Ja joo, fanilistan ylläpitäjä on epäaktiivinen, sinne on näköjään jonottomassa jotain 6 ihmistä :'D Hyvä Golden o/)
07/06/2008 PFFFT. Yleensä minulla on tapana tehdä niin, että ensin rykäisen läjän linearteja, ja sitten harmaasävytän ne ja lisään vasta kun koko kasa on valmis. Mutta nyt sitten halusin tulla teille sanomaan, että nettisarjakuva-arvostelu-palvelu Not Listening (älkää kysykö mistä tuo nimi tulee :''D) on avattu. Ja sitten päivittelen ne sivut mitkä ovat tähän mennessä valmiit, eli sivut 260-262. Tästä luvusta tulee varmaan lempparini ikinä? Siinä on Carmen (duh, ette varmaan arvanneet sitä luvun nimestä :DD) BTW, ettehän mene sekaisin sivun 260 puhekuplien kanssa? Niitä oli hankala asetella, mutta voin korjata ne käden käänteessä jos ovat hankalasti, joten älkööt pelätkö sanoa.
06/06/2008 Sivut 256-259. Ja kysymykseen, kuinka saan tehtyä näin paljon lyhyessä ajassa: minulla menee vartti yhden sivun piirtämiseen.
Ja on minulla oikeaa asiaakin: onko kukaan kiinnostunut arvostelemaan muiden nettisarjakuvia tai saamaan arvostelun omasta sarjakuvastaan? Minulla olisi tekeillä nettisarjisarvostelu-saitti, ja pystytän sen jos vain kysyntää on. Kysykää kavereiltannekin ja kertokaa, olisiko se ihan tarpeellinen, okei? \o/ Muistakaa, arvostelijoitakin kaivataan sinne.
01/06/2008 Sivut 245-255. Oho, aika paljon. Näin muuten unen, että olin jo piirtänyt aikaisemmin sarjakuvaan samanlaisen tapahtuman kuin mitä Koelle tapahtuu, ja olin aivan paniikissa kun olen kerran kierrättämässä joitain vanhoja ideoita iik. Okei nyt meen elokuviin. Moikka.
30/05/2008 UKK:lle kasvojenkohotusta. Henkilöesittelyissä on nyt kolme character sheetiä, ne saa esiin kun klikkaa niiden henkilöesittelykuvaa. Morganan tein uusiksi, mutta Cereth ja Koe saivat omansa. Kuvat isoja, anteeksi :< Lisäksi Detrah oli niin kultainen että teki fanarttia Leonnasta, kiitos ♥ Se taitaa olla ensimmäinen Leonna fanart-puolella :> Ja sarjakuvaa. Sivut 241-244. Morgana tosiaan varasti shown.
29/05/2008 Sivut 236-240. Morgana varastaa koko shown taas.
23/05/2008 Sivut 227-235. Lohikäärmeistäni tulee yhä teinimpiä ja teinimpiä :D Niin, ja galleriaan tuli kuva "muihin".
19/05/2008 Nyt sitten vaihtui kysely: paras paritus! :DD Oli pakko tempaista Shirow siihen mukaan. Ja jos Cereth x Morgana voittaa, en tiedä itkeäkö vai nauraa XDDD. Hei voisin sitten piirtää kuvan voittajaparituksesta...!
Sarjakuvaa 4.luvun kannesta sivuun 226. Hahmojen heksavärikoodit sai täyttöä Leonnan verran.
Ja sanottakoot tässä sitten myös se, että olen tämän sarjakuvan kokonaispituudesta huolissani. Siksi tässä on tultu vähän karsittua käsikirjoitusta..
15/05/2008 Cereth ja Morgana eivät ole sisaruksia, ja nyt Cereth jopa mainitsee sen sivulla 13. Kyllä, piirsin sivun taas uusiksi, jotta saan sen asian korjattua XD Oletan, että ihmiset luulevat heitä sisaruksiksi ulkonäön perusteella.. Alunperinhän klaanien lohikäärmeet näyttävät aivan toisiltaan, kuten Akadoat.. No joo. Info-osiosta heitetty muutamia osioita roskikseen. Sarjakuvaa on tulossa pian lisää!
Agnetha täyttää 2 vuotta 18. päivä!
11/05/2008 Olen ihan mielissäni, kun tajusin, miten kivan jatko-osan saisin tälle sarjakuvalle. Tiedän sille jo juonen, nimen ja päähenkilöt 8D Öö asiaan: sarjakuvaa sivut 214-224. Sivu 218 on sillä tavalla hämmentävä, ettei sitä löydy käsikirjoituksesta lainkaan, ja se vain.. sopi siihen. Koe alkaa muuttua omituiseen suuntaan.
Ostin äidilleni hopeiset pisaran muotoiset korvikset äitienpäivälahjaksi :)
08/05/2008 Umm, noiden vanhojen sivujen rumuus alkaa häiritä jo todella paljon. Jotenkin tuntuu että niitä on loputtomasti, ihan sama kuinka paljon piirrän niitä uusiksi, niitä on vain lisää ja lisää :D Piirsin uusiksi niitä sivuja, jotka ovat rumimmasta päästä, eli sivut 34, 35 ja 40. Eikä siinä ollut ne kaikki rumimmat :D.. Tein pienen kasvojenkohotuksen 1. kirjan sivulle 9: lisäilin vain varjoja, ei muuta. Teen samanlaisen operaation varmaan muutamille muillekin sivuille. Tai siis, varmasti. Uusia sivuja on sivu 170.
Kesäkuun alussa Netsarlissa pyörähtää käyntiin award, johon osallistun, ja toivon, että te sitten äänestätte minua paras sarjakuva ja paras ylläpitäjä -kategorioissa \o/
05/05/2008 Fanartti, kiitos Mariko! Sen lisäksi UKK:ta päivitelty, kuten myös sivuinfoa. Uusi osio infoon (sinne pääsee myös hahmoesittelyistä), nimittäin hahmojen värit! :D On kyllä muuallakin tehty pieniä muutoksia, ympäri saittia. Lisäksi Koesta kuva galleriaan. Sarjakuvaa ei juuri nyt sitten tullut :(
Löytyykö jotain Cereth-aiheista testi-toivetta? :D Voisin taas väkertää teille sellaisen.
01/05/2008 (okei, kyl mä vähän huijaan, oikeasti kello on 23:11 huhtikuun puolella :D)
As you can see, meillä on uusi layout! Kun jopa Oulu on niin lämmennyt että pakkohan se on kesälayout laittaa :D Sanokaa jos on tarvetta nostaa tekstilaatikkoa ylemmäs, se onnistuu hetkessä. Sen lisäksi yhteiskuviin layn kuva. Ylläpito-osio uudistui hiukkasen. Joo ja sarjakuvaa! Sivut 209-212. Koe näyttää tyttömäistä puoltaan ja Cereth teinimpää :D
27/04/2008 Sivut 206-208, ja siellä sivulla 208 lopussa on linkki pieneen "muistipeliin" jonka tein :D
Taisin muuten ihan vasta nähdä unta, että joku halusi välttämättä tehdä Koelle oman fanilistauksen, ja siihen jopa liittyi ihmisiä 8''D
25/04/2008 Sivu 205 ja minisarjis ekstroihin, kutsuttakoot nimellä Koen äiti. myähemmin: kuva yhteiskuviin.
Ajattelin, että voisin ruveta päivittämään aina joka viikonloppu. Miltäs kuulostaa?
22/04/2008 Sivu 204 ja sekä Carmenista että Sonidosta kuva galleriaan.
20/04/2008 Huh huh. Nyt tulee kaikenlaista. Olen ihan mielissäni Cerethistä tällä hetkellä, ja nyt on ollut mukavasti aikaa tehdä kaikenlaista kun on kurkku niin perhanan kipeä etten voi mennä ulos. Vaikka näkisinkin kavereita, en kuitenkaan voisi puhua heille tämän kurkun takia. Sattuu liikaa.
Uutta kivaa on tullut nyt sen verran, että pitää luetella kaikki listana:
  • Klaanit-osioon tiedot, kuinka kukin klaani valitsee johtajansa
  • Sarjakuvaa sivut 3.luvun kansi-203
  • Yhteistyöläinen \o/
  • Kysely
  • Linkitysbuttoneita
  • Henkilöesittelystä uusin kaikki tekstit, koska puolet olivat vanhentunutta juttua
  • Muokkasin tekstejä poistamalla kirjoitusvirheitä ja kirjoittamalla sieltä täältä lauseita selvemmiksi
  • EDIT: galleriakuva yhteiskuviin
19/04/2008 Sivut 194-200. 200 sivua sarjakuvaa! Jo nyt! Piirtäkää minulle fanartia sen kunniaksi \o/ Ai juu, ja info-osioon kartta tuosta paikasta. Joka on vähän suurpiirteinen, ja muutoksia varmaan tullee. Jos löytyy jotain epätodennäköisyyttä, niin sanokaa.
18/04/2008 Sivut 192 ja 193. Olen jo tosi pitkään miettinyt, että miten kukaan ei ole tullut ihmettelemään niiden kahden suden kohtaloa, jotka lähtivät seuraamaan Cerethiä? No, jos joku on miettinyt, niin nyt sekin selviää..
17/04/2008 Uusi linkitysbuttoni ja sivut 190 (.JPG ;_____;) ja 191. Kävin eilen katsomassa Sweeney Toddin toisen kerran, ja voisi vielä käydä taas. Paitsi että sen elokuvan seurauksesta näin unta, että eräässä tehtaassa tehtiin apinoista maapähkinöitä. Heräsin siihen kun tajusin, ettei pähkinöitä tehdäkään lihasta :D

Olen muuten harkinnut, että jos ottaisin Cerethille yhteistyöläisiä.. :o
15/04/2008 Sivu 189.
14/04/2008 Sivu 188, joka osoittaa harvinaisen hyvin laiskuuden. Sekä piirronnalta, varjostukselta ja jopa kerronnalta. Tai siis, ei kukaan varmaan tajua mitä siinä tapahtuu ennen sivua 189 :D Joka tulee joskus. Nyt haluan vain mennä katsomaan Scary Movie nelosen.
Ja yritin tehdä linnkitysbuttoneita Cerethiin, huonolla menestyksellä. Jos joku on niin kiva sielu ja haluaa tehdä minulle 88x31 tai 200x40 -kokoisia buttoneita, saa tehdä :)
12/04/2008 Sivu 187.
11/04/2008 Muihin kuviin kuva Cerethin isästä, Otakasta. Ja Koestakin tuli kuvansa galleriaan. Ja Morganasta. Ja koska olen onnellinen saatuani kesätöitä, saatte sivun 186 (anteeksi, enempää ei ole .____.). Siinä sivussa Morganalta unohtui silmäkuvio, pöh. Rakastettu webmasterinne sai myös oman esittelyisivunsa info-paikassa.
24/02/2008 Sivu 185. Cerethin englannin kielinen versio on valmis!
22/02/2008 Ehdit luulla että on sarjakuvaa? Ähähäh, höpsö :D Tämä on galleriapäivitys! Yksi uusi fanart, kiitos Detrah oikein kovasti, ja sitten omaan galleriaani kuva Morganasta.
19/02/2008 Sivut 181-184.
18/02/2008 Sivu 180. Ollaan jo lähellä kahtasataa :DD
EDIT:// Henkilöesittelyyn päivitys. Siellä on Carmen joka oli susien kimpussa ja myös Omen, joka tulee näkymään sarjakuvassa.
17/02/2008 Sivut 176-178 ja sen lisäksi uusi testi muuta-osioon. Ja galleriaan tuli kuva Koen kohdalle. Kirjoittakaahan vieraskirjaan?
10/02/2008 Muuta-osastosta löydät henkilötestin! Lisäksi tässä päivän mittaan on hiukan sivuja uudistettu alkupäästä.
EDIT:// Sivut 173-175.
09/02/2008 Sivut 163-172. Info-osiosta löydät myös sarjakuvan juonen! Sehän on ollut päällisin puolin vielä salaisuus, mutta nyt saatte tietää keskeisimmät tapahtumat.
06/02/2008 Kuukausia siihen menikin, mutta sain tehtyä sarjakuvaa lisää! \o/ Sivut 159-161. Voi olla että tämän päivän aikana saan tehtyä lisääkin, olkaa tarkkoina.
05/02/2008 Nyt on koeviikko meneillään, joten itse sarjakuvaa en edes uskalla ajatellakaan tehdä enempää. Mutta tein linkkilistan, vihdoinkin! Tulee olemaan melko suppea kovien kriteerien takia :D
04/02/2008 Joitakin sivuja on uudistettu 1. kirjan alkupäästä. Lisäksi galleriaan tuli uusia kuvia kaksi, Carmeniin (uusi!) ja yhteiskuviin.
EDIT:// Nyt myös vaihtui layout!

Päivitykset vuodelta 2007 ->