Ylläpitäjästä
»
Piinapenkki - eli haastatteluntapainen
»
Shark Warning - galleria/sarjakuvakollektiivi -sivut
»
Hawaiian lullaby - blog
»
Deviantart-tili - @ fakadea
Nimi: Anne
AKA: Rozale
Ikä: 19 vuotta
Asuu: Pohjois-Pohjanmaa
Skpl. Nainen
Koulu: None. Valmistui lukiosta '09 ja peruskoulusta '06.
Ammatti: None.
Vapaa-aika: Tietokone, koirat, rullaluistelu, nukkuminen,
piirtäminen, idlaus
Randomit tykkäämiset: suomen kieli, piirtäminen, koirat, rullaluistelu, korut, hauskat ihmiset.
Randomit inhoamiset: Kovat äänet, juopot, keltainen väri, kieliopin opetteleminen, kopioijat, varkaat.
Tavattuja netti-ihmisiä: Hiruda (1),
Golden (2) ja
Ruija (1).
Sekalaista.
- Olen kuullut usein että ihmisillä on ollut minusta omituisia käsityksiä ennen kuin tutustuvat paremmin. Esimerkiksi minua luullaan kympin oppilaaksi.
- Tykkään Bermudan kolmiosta
- Viljelen \o/ -hymiötä ympäriinsä
- Kuten moni muukin, olen hakenut kouluihin moniin eri aloihin. Näitä aloja ovat maisemasuunnittelu, korutaide, terveystarkastaja ja kuvataiteenopettaja.
- Vihaan musiikkimausta puhumisesta, sillä otan musiikkimakujen dissauksen aivan liian henkilökohtaisesti
- Useimmat kehut mitä ihmiset sanovat tulkitsen sarkasmiksi
- Tykkään seurata Euroviisuja mutten ota sitä kilpailua vakavasti
- En katso telkkaria oikein ikinä, sillä tykkään ostaa leffat ja tuotantokaudet kaupasta. Minua ahdistaa olla telkkarin orja ja pakottautua istumaan sen ääreen aina tiettyyn aikaan.
- Kuitenkin telkkarista tulee seurattua enemmän tai vähemmän säännöllisesti Hauskat kotivideot ja Riivatut talot.
- Omistamani tuotantokaudet: House MD. 2 ja 3; Simpsonit 1-10; Futurama 1-4; Hopeanuolen leikkaamaton; Kovan onnen kundi 1, 2; Pasila 1.
- 95% omistamistani elokuvista on kauhua. 5% on Disney-elokuvia.
- Olen pihi
- Omistan PlayStation kolmosen. Siihen minulla on vain Folklore, Oblivion, Little Big Planet ja Guitar Hero Worldtour
- Omistan kaikki Luupäät-sarjakuvat
- Omistan myös kaikki Don Rosan Ankka-albumit, ja yhdessä niistä on Don Rosan nimikirjoitus
- Inhoan sitä kun ihmiset koskevat tavaroihini. Ahdistun silmittömästi jos erityisesti puhelimeeni, iPodiini tai tietokoneeseeni kosketaan.
- Minulla on oikea jättiläisskorpioni kehyksissä seinällä ja oikea kultakuoriainen rannekorussa. Rannekoru toimii onnenkorunani.
Musiikki
- Kaikki musiikkityylit kelpaa, kunhan laulu on tehty kunnolla